Koulutuksen yleisperiaatteet osa:1
sunnuntai, lokakuu 17, 2010 at 0:16 Käsittelen aluksi koulutuksen yleistä periaatetta ja myöhemmin aihekohtaisesti miten koulutus tulisi organisoida.
Ensiksi koulutuksen tärkein tehtävä on luoda pohja jota ihminen voi itsenäisesti kasvattaa, sekä tietotaito ja kyky pärjätä yhteiskunnassa. Erityisen tärkeää olisi opettaa oppimaan, hakemaan tietoa ja kehittää kriittistä ajattelua ja kapasiteettia luoda omia ajatuksia ja vertailla näitä ajatuksia muiden kanssa.
Tämän päämäärän ajamiseksi ainakin seuraavat asiat tulisi toteuttaa:
Toisen kotimaisen kielen pakollisuuden poistamista, tilalle valinnanvarainen toinen kieli, sekä lukiossa kolmas kieli tai haastavat syventävät kielelliset opinnot toisesta kielestä. Haastavuudella tarkoitetaan käytännössä kielen nostamista oman äidinkielen tasolle.
Lukion opiskelun jakaminen kolmeen alaan, Humanistisiin, Matemaattis-luonnontieteellisiin ja Kielellisiin josta jokaisesta alasta on peruskurssien lisäksi saatava tarvittava määrä syventäviä vapaa-valintaisia kursseja. Näin olisi mahdollista korvata esimerkiksi matematiikan kurssit käytännön fysiikalla. Vapaa-valintaisuuden ja erikoistumisen lisääminen Lukiossa helpottaa siirtymistä työelämään erityisesti modernissa työympäristössä jossa erikoistuminen on välttämättömyys.
Ryhmäkokojen huomattava pienentäminen tulee olla ensisijainen tehtävä, suotava ryhmäkoko tulee olla huomattavasti alle nykyisen 20-35 oppilaan ryhmien. Yli 7-15 ihmisen ryhmät menettävät helposti tehokkuuttaan ja suuret ryhmät ovat omiaan luomaan häiriökäytöstä ja väkivaltaa.
Yleis-sivistävän koulutuksen on pyrittävä opettamaan ihmisiä itsenäiseen ajatteluun, ongelmanratkaisuun sekä antamaan tarvittavat keinot jatkaa kehitystä itsenäisesti. Koulun ei tule olla instituutio joka toimii lähinnä lapsiparkkina ja lasten kasvatuksen ulkoistajana. Koulun tulee kouluttaa itsenäiseen opiskeluun ja omien arvojen löytämiseen, yhteiskunnalliseen toimintaan ja ongelmien ratkaisuun.
Ammatillisessa koulutuksessa on pyrittävä, aina kun suinkaan mahdollista, työn opettamiseen työtä tekemällä.
Yliopistoissa on pyrittävä sisäänpääsykokeiden lisäämiseen ja aikaisempien todistusten painoarvon vähentämiseen, sekä mahdollisesti huonolla oppimenestyksellä opiskelupaikan menettämiseen.
Kansalaispalkka on otettava käytön jolla voidaan korvata kaikki muu aikuisille työkykyisille ihmisille suunnattu sosiaaliturva. Opintotuki voidaan poistaa jos käytössä on kansalaispalkka, jolloin työnteosta opiskelun ohessa ei enää rangaista nykyisen järjestelmän tapaan.
Missään tapauksessa opiskelijan saama tuki ei kuitenkaan saa olla vähäisempi kuin toimeentulotuella elävän ihmisen. Jos toimeentulotuella toimettomana saatu rahasumma on suurempi kuin mahdollisesti ammattiin tähtäävällä opiskelulla, yllyttää toimeentulotuki opiskelun lopettamiseen, tämä ei ole terve työllisyyteen tähtäävä toiminta valtiolta.
Reader Comments